i

i

maanantai 16. helmikuuta 2015

Testaa magnesiumin tarpeesi!

magnesium1

Lihakset kramppaa, olo on voimaton ja uupunut, treeneissä et tunnu saavasi itsestä täysiä tehoja irti.
Tunnistatko itselläsi joitain näistä oireista?
Kyse voi olla magnesiumin puutteesta. Muita magnesium vajeen oireita voi olla esimerkiksi rytmihäiriöt, katkeileva uni, lihasten palautumisen heikentyminen, voimattomat lihakset. Magnesiumin puute on yksi yleisimmistä hivenainepuutoksista.

Kehomme tarvitsee monenlaisia hivenaineita ja mineraaleja voidakseen hyvin.
Magnesium on yksi tärkeässä roolissa oleva mineraali elimistön toimimisen kannalta. Sitä tarvitaan muun muassa lihasten ja sydämen toimintaan, väsymyksen torjuntaan, energiantuotantoon, stressin lievennykseen ja rasvanpolttoon. Magnesium vaikuttaa myös positiivisesti unen laatuun.
Magnesium kannattaakin ottaa aina illalla, sillä se rauhoittaa kroppaa ja parantaa unta.


PALJONKO MAGNESIUMIA TARVITAAN?

Suomalaisen keskimääräinen magnesiumin saanti on noin 300mg/vrk, mutta todellinen tarve on suurempi. Eräiden arvioiden mukaan ihmisen tarve olisi 500-600mg/vrk.
Magnesiumia saamme ruoasta, mutta määrät ovat aika pieniä. Magnesiumia sisältäviä ruokia on esimerkiksi pähkinät, siemenet, vihreät vihannekset, pavut, täysjyvähiutaleet, ja näitä onkin syytä lisätä ruokavalioon. Mutta se ei riitä yksistään takaamaan riittävään magnesiumin saantia, joten lisäksi magnesiumia on hyvä ottaa ravintolisänä purkista, jotta päivittäinen tarve toteutuu.

Aktiivinen liikunta lisää magnesiumin tarvetta, sillä liikunta lisää magnesiumin eritystä. Magnesiumia poistuu hien mukana ja suurempi lihasmassa kuluttaa enemmän magnesiumia.



magnesium3


MAGNESIUMLAADUT

Ei ole ihan sama millaista magnesiumia käyttää, sillä erilaiset magnesiumlaadut imeytyvät eri tavoin. Yleisimpiä magnesiumlaatuja on magnesiumoksidi ja magnesiumsitraatti.
Magnesiumoksidi on syytä jättää suosiolla kaupan hyllylle, sillä sen imeytyvyys on huono. Magnesiumsitraatti on yksi parhaiten imeytyvistä laaduista, joten se soveltuu useimmille.


TESTAA MAGNESIUMIN TARPEESI

Jotta tiedät oman magnesiumin tarpeesi, voit testata sen helpolla testillä. Testi on Kaisa Jaakkolan sivustolta (lähde lopussa).
Tätä testiä ei kannata lähteä tekemään  magnesiumoksidilla, jota usein marketeissa myytävät tuotteet ovat. Valitse testiin laadukas magnesiusitraatti. Yksi, jota voin suositella on Solgar, Magnesium Citrate. Tätä myydään luontaistuotekaupoissa.

TESTI:

Nosta magnesiumin määrää yksi tabletti kerrallaan joka ilta siihen saakka, että vatsasi on seuraavana päivänä löysällä. Tällöin tiedät yhtä kapselia pienemmän annoksen olevan sinulle sopiva määrä magnesiumia. Yleensä sopiva annos on 400-800mg päivässä.
Hetkellisestä liian suuresta magnesium-määrästä ei ole haittaa, kunhat vähennät annostusta heti, kun vatsaan toimintaan tulee muutosta.


magnesium2

Lähde: http://kaisajaakkola.com/2013/09/magnesium/

2 kommenttia:

  1. Anonyymi16/2/15

    Näitä asioita ei turhaa muistutella treenejä tehdessä ja muutenkin. Oispa huippu viel esim. raudan saannin tärkeydestäkin tällainen postaus. :) -soletzu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, laitetaan korvan taakse :)
      Myös muista vitamiineista tulossa tämäntyylistä tietoiskua.

      Poista