i

i

maanantai 29. joulukuuta 2014

Uuden vuoden tavoitteet





Ensimmäinen viikko vuodesta 2015 on aluillaan.
On hyvä aika suunnata katseet tulevaan ja asettaa tavoitteita uudelle vuodelle.
Usein uudenvuodenlupaukset liittyvät oman hyvinvoinnin lisäämiseen: syödä terveellisemmin, liikkua enemmän, laihduttaa.
Uusi vuosi on ikäänkuin kääntäisi uuden puhtaan sivun,  jolle haluaa tehdä vain hyvännököisiä ja hyvältä tuntuvia merkintöjä. Eikö niin? 
Vuoden vaihtuminen onkin hyvä motivaattori kohti parempaa, terveellisempää ja liikkuvaisempaa elämää. Mutta lupaus ei pelkästään riitä. Tarvitaan myös päättäväisyyttä ja omaa sisäistä tahtoa.



Mitä tavoitteita sinulla on uudelle vuodelle?

Kirjoita tavoitteesi paperille sekä kerro niistä ääneen läheisille. Tämä voi helpottaa huomattavasti tavoitteen saavuttamisessa. 
Kuntoiluinnostuksen ollessa aluksi korkealla on vaarana, että liikuntaa tulee harrastettua liian paljon, minkä seurauksena päätös ja sinnikkyys kariutuu, tulee sekä väsymys että kyllästyminen. Aloita siis maltilla ja totuttele liikunnan tuomaan muutokseen. Tämä vie muutaman viikon ja sen jälkeen homma helpottuu ja liikkumisesta tulee rutiini. Suunnitellessasi uutta viikkoa, kirjoita kalenteriin ylös myös treenipäivät, milloin treenaat ja mitä treenaat.
Malttia tarvitaan myös muutosten näkymisessä. Homma voi nimittäin joillakin lopahtaa siihen, että niitä odotettuja muutoksia ei ala näkyä heti. Mutta eihän nykyinen kroppaasikaan ole muotoutunut viikossa tai muutamassa kuukaudessakaan.
Pyri syömään monipuolisesti ja terveellisesti sekä pidä säännöllinen ruokailurytmi. Näin verensokerisi pysyy tasaisena koko päivän ja vältyt illalla turhilta mieliteoilta. 




Nauti liikunnan tuomasta energisestä olosta ja mielestä!
 Liikunta ja terveellinen ruokavalio on paras lääke moneen vaivaan. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti